HS-artikkeli 12.10.2025 on puhututtanut tällä viikolla - ja ihan syystä. Espoon kaupunginvaltuutettu Tere Sammallahden idea siitä, että opettajat voisivat säästötoimenpiteenä tehdä itse oppimateriaalit, heijastelee tietämättömyyttä sekä arvostuksen puutetta opettajien työtä sekä oppimateriaalien tuottajien työtä kohtaan. Entisenä pitkän linjan opettajana ja nykyisenä kustantajana ymmärrän ja arvostan molempia aloja, joten haluan nostaa muutaman näkökulman esille lisätäkseni tietoisuutta asiasta.
- Oppimateriaalien tuottaminen on ihan oma alansa, jolla työskentelee Suomessa satoja henkilöitä. Kustantamojen eri rooleissa työskentelevien ammatit vaativat erityisosaamista ja täyspäiväistä pitkäjänteistä työtä. Opettajia ei ole koulutettu tähän työhön saati, että kukaan pystyisi tekemään tätä oman työnsä ohella.
- Opettajat ovat aina olleet merkittävässä ja arvokkaassa roolissa oppimateriaalien tuottamisessa. Suurin osa kustantamojen oppikirjailijoista on ammatiltaan opettajia. He ideoivat, käsikirjoittavat ja tarkistavat sisältöjä. Oppikirjailijoiden lisäksi opettajia sekä heidän oppilaitaan on mukana palautteenantajina, testaajina, ja aktiivisina kehittäjinä. Kustantamon sisäiset asiantuntijat koordinoivat projektia ja lisäksi mukana on lukuisia yhteistyökumppaneita kuten esim. taittajia, kuvittajia, lastenkirjailijoita, lauluntekijöitä, videotuottajia ja digimateriaalien ohjelmoijia. Oppimateriaali syntyy ison joukon yhteistyöllä, joka vaatii ihmisten aikaa ja osaamista, joten on järjetöntä ajatella laadukkaiden materiaalien olevan ilmaisia.
- Kustannettu oppimateriaali on suunnitelmallinen kokonaisuus. Opettaja osaa tietenkin opetusalan ammattilaisena tuottaa materiaaliin tekstejä, tehtäviä ja yksittäisiä sisältöjä sekä räätälöidä niitä omille oppilailleen. Opettajat tekevätkin usein itse lisämateriaalia varsinaisen oppimateriaalin ohelle, mikä rikastaa opetusta. Kustannettu materiaali on kuitenkin laajempi kokonaisuus, jonka taustalla on kustantamon toteuttamaa suunnittelutyötä, konseptointia, opetussuunnitelman analysointia, testaamista, editointia, kielenhuoltoa, tutkimustiedon ja palautteen keräämistä ja tuhansia tunteja tiimityötä. Ilman kustantamon koordinointia, opettajien kirjoittamat sisällöt olisivat vain joukko tekstejä, tehtäviä ja harjoituksia, ja toisaalta ilman opettajien pedagogista osaamista ja asiantuntemusta kustantamolla ei ole laadukasta ja monipuolista sisältöä materiaalien tuottamiseksi. Kumpikaan osapuoli ei kuitenkaan pystyisi tähän ilman toista, vaan johdonmukaiset, laadukkaat ja opetussuunnitelman mukaiset oppimateriaalit syntyvät suunnitelmallisen yhteistyön seurauksena.
Edelliset kolme kohtaa auttavat varmasti ymmärtämään sen, että oppimateriaalien tekemistä ei voi siirtää opettajien vastuulle. Opettajan ydintehtävään ei kuulu materiaalin tekeminen, vaan hän ansaitsee valmiit kunnolliset työvälineet siinä missä muidenkin alojen ammattilaiset. Mielestäni kaikessa on kyse siitä, miten opettajan työtä kunnioitetaan ja arvostetaan yhteiskunnassamme. Sen sijaan että opettajan työhön lisätään jatkuvasti uusia tehtäviä, heille pitäisi antaa työrauha. Opettajan pitää saada käyttää työaikansa opetustyöhön ja oppilaiden kohtaamiseen, etenkin nyt, kun opettajan työ on kuormittavampaa kuin koskaan. Oppimateriaalien kustannukset ovat kunnan budjetista vain pieni osa eikä niistä säästäminen ole kovin pitkänäköistä - kyse on enemmänkin arvovalinnasta.
