Suomalaisten lasten ja nuorten motivaatio ja kiinnostus lukemiseen on yksi maailman alhaisimmista. Luvut ovat pysäyttäviä, ja me kaikki tiedämme, että asialle tulisi tehdä jotain. On kuitenkin ristiriitaista, miten lukemiseen innostamisessa painotetaan sitä, että jokainen löytäisi itselleen sopivaa luettavaa, mutta samaan aikaan asetamme lukemiselle kohtuuttomia paineita, kirjoittaa toimitusjohtajamme Reena Linna tuoreessa blogitekstissään tänään kansainvälisenä lukutaitopäivänä.
Myös minä aikuisena kohtaan toisinaan sanallisia ja sanattomia reaktioita, jotka viestivät, että minua kiinnostavat kirjat ovat vääränlaisia. Ai, etkö ole lukenut sitä Finlandia-voittajaa? Kaikkihan ovat lukeneet sen klassikon! Ei, en ole lukenut, mutta toivoisin, että myös minun valitsemani kirjat olisivat arvokasta lukemista.
Minulla on kestänyt kauan löytää lukemisesta iloa vapaa-ajalla, koska lukijaitsetuntoni on jäänyt heikoksi, ja olen aika hidas lukija. Jos sinä koet samalla tavalla, on hyvä tiedostaa syyt siihen, miksi oma suhde lukemiseen on jäänyt heiveröiseksi. Oma tarinani on johdonmukainen.
Lapsena olin kova lukemaan ja rakastin kirjoja. Pidin paljon myös perheemme yhteisistä lukuhetkistä, joissa tutkimme yhdessä kirjan kuvia ja keskustelimme niistä. Vanhempamme lukivat vuorosanoja eläytyen ja usein osallistivat meitä lukuhetkeen. Teini-iässä kuitenkin eräs aikuinen tappoi lukuintoni totaalisesti. Hän sanoi, että lukemani kirjat olivat liian lapsellisia ja antoi ymmärtää, että minua kiinnostavat kirjat olivat vääränlaisia.
En innostunut minulle tarjotuista vaihtoehdoista, joten lopetin lukemisen kokonaan pitkäksi aikaa. Lukeminen näyttäytyi minulle tylsänä, ja koska en lukenut, tunsin itseni siinä entistä huonommaksi. Aikuisikään tullessa olin lukenut vain pakolliset tenttikirjat.
Kesti kauan löytää itselleni sopivaa luettavaa tällaisen kirjamasennuksen jälkeen. Nykyisin luen paljon mielestäni kiinnostavia asiatekstejä ja artikkeleita (ja siinä olen muuten aika nopea). Olenkin huomannut, että ehkä minulle sopivaa luettavaa löytyykin enemmän tietokirjallisuudesta, kuten mielenkiintoisten ihmisten elämäkerroista.
Toisaalta olen aikuisiällä löytänyt asiapitoisten juttujen vastapainoksi myös kaunokirjallisia teoksia, joiden rikas kuvaileva kieli on iskenyt minuun. Luen edelleen mielelläni lastenkirjoja, ja opettajana sainkin tehdä sitä päivittäin.
Erityisesti lasten ja nuorten kohdalla lukemaan innostuminen on herkkä asia. Lukuinnon voi myös tappaa hyvin pienillä asioilla. Uskon, että minäkin olisin luontaisesti siirtynyt myöhemmin lastenromaanien pariin, jos olisin saanut edetä omassa tahdissani ja kypsyä kuvakirjojen kautta pidempien tekstien äärelle ilman pakottamista.
Me aikuiset olemme avainasemassa paitsi ohjaamassa asenteita myös luomassa malleja siitä, miten viestimme kirjoista ja lukemisesta. Lukuinto ei herää sillä, että joku käskee. Innostus syntyy, kun jokin kirja herättää luontaisen kiinnostuksen ja kasvaa entisestään, jos kokemus kirjan lukemisesta on positiivinen. Viedään lapsia ja nuoria kirjojen äärelle, tuodaan kirjoja heidän luokseen ja innostutaan itse. Loppu hoituu itsestään.