Päivitämme verkkosivustoa kesän 2025 aikana. Pahoittelemme mahdollisia häiriöitä!

Eläköön! - ilon kiljahdus oppimiselle

Eläköön Oppiminen Oy tuottaa painettuja ja digitaalisia oppimateriaaleja esi- ja alkuopetuksen tueksi.
Tavoitteenamme on tarjota kaikille oppijoille yhdenvertaiset mahdollisuudet kasvaa parhaaseen potentiaaliinsa.
Materiaalimme ohjaavat oppilaita vastuullisiksi yhteiskunnan jäseniksi ja edistävät suvaitsevaisuutta. Kuljemme opettajien ja oppilaiden rinnalla koulupolun ensimetreiltä alkaen ja tuemme kokonaisvaltaista kasvamista ja oppimista!

Tarina nimen takana

Oletko joskus miettinyt, miksi oppimateriaalimme nimi on Eläköön! ja miten nimi syntyi? Iloiselta huudahdukselta kuulostava nimi kätkee sisälleen syvemmän merkityksen ja viestii  arvomaailmastamme! 

Ympäröivässä yhteiskunnassamme on valtavasti huolia. Olemme huolissamme siitä, kuinka lasten perustaidot heikkenevät vuosi vuodelta. Monissa kanavissa on nostettu esille yhteiskunnallinen huoli luku- ja kirjoitustaidon sekä matemaattisten taitojen rapistumisesta. Huoli koskee myös sitä, että lasten ja nuorten suomen kieli ja sanavarasto köyhtyy ja kaiken lisäksi myös ympäristömme kuihtuu ja kuolee. 

Me emme halua näiden asioiden kuihtuvan ja kuolevan. Eläköön! -sanaan kätkeytyy viesti siitä, että toivomme näiden asioiden elävän. Niin matemaattisten taitojen, kauniin ympäristömme kuin rikkaan suomen kielemmekin. 

Huolet eivät parane valittamalla, vaan asioihin pitää tarttua. Siksi teemme joka päivä töitä sen eteen, että nämä asiat elävät jatkossakin entistä elinvoimaisempina. Eläköön! on myös ilon kiljahdus oppimiselle, innostumiselle ja onnistumisille!

Enemmän aikaa kasvaa ja oppia
Eläköön!-oppimateriaalit tarjoavat opettajan työhön rauhaa hektisen arjen keskelle. Materiaalimme tarjoavat lukuisia työtä helpottavia ominaisuuksia, joiden lähtökohtana on ollut esi- ja alkuopettajan arjen ymmärtäminen. Materiaalimme ei luo painetta kiirehtimiseen, vaan auttaa opettajaa varmistamaan, että jokainen oppilas saavuttaa riittävän vahvat perustaidot ja tarvittavan ymmärryksen ympäröivästä maailmasta.  

Laadukkaat ja ajantasaiset oppimateriaalimme vapauttavat opettajalle aikaa keskittyä siihen mikä on kaikkein tärkeintä: Kohtaamaan oppilaat ja ohjaamaan heitä kohti tulevaisuutta!
Kuuntele Pikku Papun Orkesterin tekemä Eläköön!-tunnuslaulu